Etusivu

Tervetuloa sivuilleni.

Olen emerita työhyvinvointikoordinaattori ja työsuojelupäällikkö. Koulutukseltani olen terveydenhoitaja / erikoissairaanhoitaja, sairaanhoitaja ja vastaanotto-osastoavustaja. Lisäksi olen suorittanut työterveyshoitajan, työnohjaajan ja työyhteisövalmentajan tutkinnot. Työurani olen tehnyt pääasiassa terveydenhuollon asiakastyössä sekä esimies- ja asiantuntijatehtävissä.

Vapaaehtoistöiden, luottamustehtävien ja työnohjauksen parissa olen saanut perehtyä moniin sosiaalihuollon asioihin. Keliakialiitto ry:n, Auta Lasta ry:n, Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:n ja Juntusten sukuseura ry:n puheenjohtajuudet sekä puheenjohtajuudet ja tehtävät puolueorganisaatiossa ovat lisänneet ymmärrystä järjestötyön merkityksestä.

Vuodesta 1989 olen saanut toimia Oulun kaupunginvaltuutettuna ja muissa merkittävissä kaupungin luottamustehtävissä. Edellisellä kaudella toimin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana ja tällä valtuustokaudella sen jäsenenä. Kansanedustajuuskausi 1999 – 2003 kasvatti käsitystäni kansallisen ja kansainvälisen tason asioista.

Pohjois-Pohjanmaan sote -uudistustyössä olen tiiviisti mukana poliittisen suppean seurantaryhmän jäsenenä. Aiemmin kesken jääneissä maakunta- ja sotehankkeissa työskentelin vastaavassa kokoonpanossa. Maakuntavaltuuston jäsen olen ollut vuodesta 1993 alkaen ja Pohjois-Pohjanmaan liiton tarkastuslautakunnan varajäsen vuodesta 2017.

Ansioistani työssä ja kunnalliselämässä myönsi tasavallan presidentti Sauli Niinistö vuonna 2017 minulle kunnallisneuvoksen arvon.

Tärkeintä elämässäni ovat kristillisen arvomaailman lisäksi puoliso, kaksi lasta puolisoineen ja viisi 9-22 -vuotiasta lastenlasta, jotka kutsuvat minua ämmiksi. Yksi heistä elää arkeaan pyörätuolin avulla. Esteettömyysasiat ja omaishoitajien arki ovat tulleet tutuksi vuosien varrella. Henkilöstön työssä jaksaminen on hyvien laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen perusta.  Kotisivuillani voit tutustua minuun ja taustaani enemmän.